Captain America: The First Avenger

Tämä arvostelu saattaa sitten hieman spoilata.

Okei, mistäs aloittaisin? No, heti alkuun täytyy sanoa että Rogersin ennen Kapteeni Amerikaksi tuloa oli hyvin toteutettu. Jäbikkä oli saatu uskottavasti pieni kokoiseksi ja hinteläksi. Kerrankin muutoksen jopa huomaa. Lisäksi Rogers on suht sympaattinen hahmo. Pieni ihminen johon on helppo samaistua. Tämä on mielestäni yllättävää tämmöisessä elokuvassa, jossa yleensä hahmot jäävät ohuiksi ja toiminta isoksi. Kun sitten lopulta yli puolen tunnin päästä päästään itse asiaan, menossa mennään Batman Beginsin tapaan melko rauhallisesti, luomalla melko intensiivinen historia hahmolle.

Tässä kohtaa tulee yksi lemppari vitseistäni/kohtauksista, kun yksi Punakallon sälleistä, joka on juuri tappanut professorin joka loi Kapun, pakenee ja ottaa panttivangin. Päästäkseen eroon Kapusta, sälli heittää panttivangin veteen jotta Kapu ryntäisi pelastamaan tätä supersankari kliseemäisesti ja konna pääsisi karkuun. Kun Kapu kuitenkin on juuri hyppäämässä pelastamaan, panttivangi toteaa vedestä: “It’s okay. I can swim.” Tässä kohtaa tiedän että elokuva ei mene siitä mistä aita on matalin, käyttäen kaikki kliseet, vaan menee joissakin kohtaa hieman odottamattomaan suuntaan.

Aluksihan hahmo esiintyy Amerikan maskottina showssa jossa hän hakkaa Hitleriä päin lättyyn 2000 uusitussa esityksessä. Tässä kohtaa on paljon huumoria ja nokkelia käänteitä, eikä menosta ole vaikea tykätä koska Rogers on esitelty niin hienosti. Tämä Rogers osaa heittää nokkelaa läppää vaikka onkin silti hienosti kirjoitettu hahmo joka osaa pitää toiminnasta vähemmän kiinnostuneet kiinnostuneina. Kun sitten lopulta päästään toimintaan, ja kohtaan jossa Kapusta tulee sankari, toteutetaan uskottavasti ja luonnollisesti ilman käden vääntöä. Tässä kohtaa tulee taas yksi lemppari juttuni. Kun Kapu pelastaa Punakallon vangit, ja sanoo menevänsä mätkimään natseja turpaan kysyy yksi vapautetuista soltuista että “Oletko varma että osaat hommasi?”. Kapu vastaa tyynesti: “Tietenkin. Olenhan hakannut Hitleriä jo 2000 kertaa turpaan.”

Mitäs muuta? Loppupuoli elokuvasta on hyvä, ja varsinainen, aito ja oikea kilpi ja puku näyttävät kovalta ja upeasti toteutetulta. Lempisivuhahmoksi minusta kyllä menee ehdottomasti Howard Stark, jota olisin toivonut hieman enemmänkin. Ehdottomasti hauska ja charmikas hahmo. Buckyn käsitteleminen menee mielestäni melko hölmösti, kun hahmo tapetaan ennen kuin siihen on ehtinyt kunnolla tutustua, ja vielä tavalla joka tuntuu samalta kuin tekijät olisivat yrittäneet äkkiä päästä hahmosta eroon. Hahmo ei kuole siis samalla tavalla kuin sarjakuvassa. Kuutiota olisin toivonut esiteltävän enemmän. Punakallon on kova. Juuri niin kuin epäilinkin. Aivan kuin sarjakuvissa, toimii yllättävän hyvin elokuvasta. Ihme kyllä ei mitään tuon kummempaa negatiivista sanottavaa. Siinä missä uusin Star Trek on elokuva josta voi nauttia ei-Star Trek fani, voi Kapu leffasta nauttia jopa Kapua vihaavakin henkilö. – Ellei hän ole täysin sydämetön.

Smurfs – Smurffit

Voin hyvin yhtyä Harrison Fordin tätä elokuvaa kokemaansa vihaan. Tekisi mieli itsenikin kuristaa yksi Suursmurffi hengiltä. Aluksi kun tv-ruudun täyttää eri väriset sienet, ja tarkastettuani promillemittarilla että päihteiden määrä on nolla, valmistaudun elokuvaan, joka vie minut paikkoihin jonne Kirk ja Spockkaan eivät menisi. Seuraavaksi ruudun täyttää sinivalkoiset isänmaalliset ystävämme ja siitä hetkestä meno ei hiljene hetkeksikään. Ihan totta. Se ei HILJENE hetkeksikään. Koko elokuvan, 1.30h, aikana ei ole yhtäkään täysin äänetöntä kohtaa tai kohtaa jossa ei tapahtuisi jotain. Tuntuu kuin katsoisi sirkusta 24h putkeen.

Elokuvan suurin ongelma on, että se ei edes ole tarpeeksi huono. Ennen kuin puoli tuntia on kulunut, on kyllästynyt sanaan “smurffi” eikä halua kuulla sitä enää ikinä. Aluksi kuitenkin elokuva jaksaa huvittaa ADHD:maisessa ilmapiirissään. Tarina etenee liian nopeasti eikä mihinkään asiaan tartuta kunnolla. Ja kuten jo viittasin, elokuva on aivan liian meluisa. Elokuvassa on lisäksi KIRJAIMELLISESTI VESSAhuumoria. Ihan totta. Elokuvassa vitsaillaan peräti kaksi kertaa vessasta. Sitäpaitsi, minä en väitä tuntevani Smurffeja hyvin, vaikka olenkin Strumffini lukenut, mutta eivät minun tuntemani smurffit sido puolustuskyvytöntä, vaikkakin itseään isompaa henkilöä, ellei tämä ole käynyt heidän kimppuun. Tuskin silloinkaan. Minä olen aina ajatellut smurffeja lähinnä vilpittöminä, ehkä hiukan pirullisina (Esim. Jekkusmurffi), mutta kuitenkin semmoisina jotka eivät vahingoita kärpästäkään.

Minua myös jäi hämäämään, että miten voi olla skottismurffi, jos smurffien omassa maailmassa ei ole Skotlantia? Ja miksi Gargamel edes jahtaa smurffeja? Tämä on varmaan selitetty tv-sarjassa tai sarjakuvissa, mutta koska tämä on ensimmäinen Smurffi elokuva, olisi kohtuullista selittää asia. Eihän siihen menisi kuin about yksi repliikki. No, jokatapauksessa. Kun 40 minuuttia elokuvasta on kulunut, elokuva itsekin tunnustaa oman tunnarinsa olevan ärsyttävä. Mutta silti elokuva toistaa sitä kokoajan. Huokaus. Ja sanaa stargaser hoetaan kokoajan. Se on elokuvan ainoa scifi sana, ja sitä jankataan ja jankataan. Yksi kerta riittää, kiitos. Lisäksi elokuvassa nähdään kiusallinen ja inhottava ja ahdistava smurffiversio Aerosmithin “Walk this way” kappaleesta.

Elokuva rippaa varmaan kymmentä eri elokuvaa ja siinä on lähes yhtä monta popkulttuuri viitausta. Joista yksikään ei ole hauska. “I kissed the smurf and i liked it”. Yh. Joo. Tosi hauskaa. Elokuva myös rikkoo 2 kertoo neljättä seinää. Ensi kerralla kun Googletetaan sana smurffi. Toisella kerralla smurffit löytävät kirjakaupasta Strumfit sarjakuvan, josta saavat tiedon kuinka päästä takaisin kotimaailmaansa. Ei toimi. Lisäksi leffa ei hyödynnä yhdenkään smurffin persoonaa/kykyjä/juttua vitseissä tai juonessa. Paitsi Kömpelösmurffin, mutta siihen pystyy tyhminkin käsikirjoittaja.

Simsalabim! Maailma on muuttunut!

“Mistäköhän johtuu että tätä samaa teemaa ‘kaikki toivo on mennyt , mutta onneksi meillä on kapinallismutantit ketkä korjaavat kaiken’? Edes menneessä Mega oli ‘Tuhon aika’ muutamia vuosia myöhemmin ilmestyyn Morrisonin oma pikku ‘Pedon oma pikku klooni armeija’ jonka teema oli lähes tulkoon sama kuin Tuhon ajassa. Nyt viimeisin huomatuksi tullut on Age of X , taas samaa tavaraa. Tuskin tulee meidän lehdessä? Tälläsiä ns kaaoottiset What if+ stoorit on kyllä nähty. Luultavasti uusi keino havitella satunnaislukijoita?”

-Korro, Kvaak 19.08.2011, klo 17:02:28

Eli kysehän oli näistä Flashpointin, Age of X:n, Age of Apocalypsen, House of M:n ja vasttavien kaltaisista tarinoista, joista DC:llä ja Marvelilla on pitkä historiansa. Kommentoin asiaa seuraavasti:

En kyllä ymmärrä miten tuollaisilla saataisiin lisää uusia lukijoita. Taitavat pikemminkin viedä niitä pois, kun yhtäkkiä koko paketti on sekoitettu, ja kaikki edellinen on just ja just peruutettu…eiku hetkinen. Tuolla keinollahan Hämis piti lukijansa. Mutta joo, en silti usko että nämä “Simsalabim! Maailma on muuttunut!” tarinat lisäävät lukijoita, mutta Flashpoint on tässä lajissa hyvää, lähinnä koska käytössä ovat kiinnostavat hahmot ja muutokset.

Tuo kapinalliset juttu alkaa olla kieltämättä jo klisee. Ja pakko myöntää, että ainakaan itse en epäile hetkeäkään etteikö kapinalliset saa pelastettua päivän. Flashpointissa tosin vaikuttaa siltä että maailma muuttuukin silti eikä Flash välttämättä onnistukaan palauttamaan maailmaa semmoiseksi kuin se oli. Ainakin päätellen New 52:sta tähän asti kerrotusta.

Jos Age of X:n vaikutus lehtiin on semmoinen kuin olen käsittänyt, niin kyllä se varmaan meilläkin lehdissä näkyy. Marvel saisi kuitenkin antaa vähän hengitysaikaa näiden mutantti eventtien kanssa. En lue jenkkiläisiä mutanttilehtiä, mutta veikkaan että ens vuodesta ja tämän vuoden lopusta tulee aikamoinen päänsärky. Eikä kyse ole siitä ettenkö pitäisi eventeistä, ne ovat loistava tilaisuus innostua hahmoista joihin ei ole kiinnittänyt huomiota tai joista ei ole ennen kuullutkaan, mutta ne eivät toimi X-Menissä mielestäni.

Lähinnä siksi että mutantti lehdissä on harvemmin yksittäisille mutanteille omaa lehteä, ja juuri ne yksittäiset kiinnostaisivat, mutta sitten joutuisi lukemaan kokonaista ryhmää, ja jos koko muu ryhmä ei kiinnosta, ei lukemisesta tule mitään. Lisäksi tiimeistä edelleenkin ainoa kiinnostava mutantti kuvioissa on X-Force. Mutta en millään viittisi aloittaa niiden seuraamista. Johtuen samasta syystä kuin alunperin niihin heräsi kiinnostus, eli eventeistä.

Eli lyhyesti ja ytimekkäästi: Ei enää mutantti eventtejä, Marvel. Sen sijaan B ja C listan muille hahmoille voisi tehdä muutamankin eventin. Tässä onnistuttiin jo Avengers: The Children’s Crusade:ssa, mutta epäonnistuttiin Onslaught Unleashedissa (karmea kuvitus, tylsä ja kehno käsikirjoitus). Päätelmä: Young Avengersien lukeminen rautaa, Young Alliesin (tms.) lukeminen kuraa.

Päivitettynä informaationa mainittakoon, että Age of X:ää ei julkaistu Suomeksi. Eikä todennäköisesti julkaistakaan.

Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus

Ensimmäiset puoli tuntia ovat elokuvan paras osa. Ja jo ensimmäisen puolen tunnin sisällä huomaa, mistä albumeista elokuva on yhdistetty. Yksisarvisen salaisuus albumiin tosin keskitytään aluksi vain n. 15 minuuttia. Tässä kohtaa alkaa alkaa herää huoli, että tuleeko leffasta yhtään mitään sittenkään. Yhdyn muuten yleiseen mielipiteeseen että Milou ei ole aidon tuntuinen, vaikka valtava toinen koira, ja kissa joka vilahtaa muutaman minuutin verran, ovat oikein aidon tuntuisia.

Dupontin ja Dupondin nimiä ei muuten mainita ainakaan minun huomatakseni kertaakaan alussa, mikä voi olla hieman omituista Tinttejä lukemattomille. Heitä ei edes esitellä kunnolla. He vain hölmöilevät ja katoavat ruudusta nopeasti. Taskuvaras juttuun kyllä viitataan, mikä oli yksi lempi vitseistäni sarjakuvassa. Kultasaksiseen rapuun mennään aika kömpelösti ja omituisesti. Tintin ja Haddockin kohtaaminen on kuitenkin päällisin puolin uskollisesti toteutettu.

Sitten alkaa rymistely. Vauhti ei ole kovaa, mutta silti tahti alkaa kiristymään. On erittäin hämäävää, että elokuvassa on kaksi pahista. Kultasaksisen ravun pahis ja Yksisarvisen salaisuus albumin pahis. Tämä ei katsojia paljon häiritse, mutta jos sattuu olemaan lukenut vastikään molemmat alpparit, tämä on aika outoa. Etenkin elokuvan ensimmäisen tunnin sisällä on myös viittauksia muihin alppareihin, jotka eivät heti aukene. Esim. Alkuanimaatiossa viitataan yhteen jos toiseen alppariin, ja Seitsemän kristallipalloa albumi esiintyy sen teemana. Ilmeisesti kyseinen alppari ja sen juonikuviot näyttelevät isoa osaa koko trilogian juonessa. Onko Tintti pähkäillyt kristallipalloja jo kauankin? Tintin kodin seinällä näkyy artikkeleita tapauksista jotka hän on ratkaissut, ja nämä ovat kaikki viittauksia alppareihin.

Haddock on erittäin hyvä, ja hahmo on hoidettu kunnolla kotiin. Se voisi olla tosin vähän parempikin. Täytyy myöntää, että elokuvassa on paljon jänniä kohtia, joissa haukkoa henkeään. Esim. yhdessä kohtauksessa Tintti on osumaisillaan kohti lentokoneen kopteria, leikkaa jo tukkaa, kun…huh. Yhtäkkiä kesken kaiken elokuva pomppaa hetkeksi Castafioreen. Johon on siis yhdistetty sekä Kultasaksinen rapu että Yksisarvisen salaisuus alpparit. Näiden alppareiden kohtaaminen tuntuu samalta kuin Marvel sarjakuva joka muuttuu kesken tarinaa crossoveriksi: Hyvin omituiselta. Täytyy muuten sanoa että Daniel Graig hoitaa osansa hyvin, vaikka hänen hahmonsa onkin melko kliseinen. Loppu kieltämättä toi saman hymyn huulille kuin sarjakuvakin.

Mutta onko tämä Tintti nyt sitten hyvä elokuvana vai ei? No. Se on parempi kuin kolmas ja neljäs Indiana Jones elokuva. Se on vauhdikas ja hitto vie, vaikka siinä on suvantokohtia, siinä ei olla sekunttiakaan hiljaa! Tekee mieli vain karjua elokuvalle TURPA KIINNI niin täysiä kuin lähtee. Mutta onko se hyvä Tintti elokuva? Aluksi on, mutta etenkin ensimmäisen tunnin jälkeen ei. Tämmöinen action touhu ei kuulu Tinttiin. Mutta perkele, menkööt. On sitä huonompiakin elokuvia nähty. Ehkä kuitenkin Jacksonin elokuva on parempi. Olen puhunut.

Spider-Man: One more day ja One Moment in Time

Minulta on usein kysytty näiden kahden Hämis tarinan ongelmista. Olen vastannut asiaan jo Kvaakissa. Lainaan nyt itseäni, ja hieman muita:

Koko tässä tarinakuviossa on lukuisia ongelmia. Ja ne ovat seuraavat:

1. Miksi Mefisto olisi kiinnostunut Mary-Janen ja Spider-Manin avioliitosta?
2. Ei kuulu Spider-Manin luonteeseen tehdä diiliä paholaisen kanssa, olkoonkin sitten vain feikkipaholainen. Ja vaikka ajattelisi Mefistoa vain yhtenä roistoista, ei silti kuuluu Hämiksen luonteeseen. Olkoonkin että Mefisto ei ole varsinaisesti pahis tai hyvis vaan jotain siltä väliltä ns. kolmas tekijä. Ei kuulu Hämiksen kaltaisen sankarin luonteeseen tehdä diilejä tuommoisten kanssa.
3. Mefisto sanoi että pieni osa heitä tulee aina muistamaan että he olivat yhdessä ja he kärsivät. Mutta kun he eivät ole kärsineet. He ovat pärjäneet hyvin. Lukekaa vaikka kaikki BND jälkeiset Hämikset. Ei kulunut kuin 2 lehteä niin Peter oli jo kähmimässä jotakuta. Ja Mary-Jane oli kait kihloissa. Itseasiassa Doctor Whossa käsiteltiin tätä samaa asiaa. Paljon paremmin.

No, One Moment in Time yritti ratkaista One More Dayn ongelmia. Lopputulos oli seuraavat ongelmat:

1. Mary-Jane muistaa diilin, ilmeisesti, en ole varma, ja on silti fine with it, niin kuin kohdassa 3. mainitsin.
2. Miksi Mary-Jane muistaa diilin?
3. Paljastus jossa kerrottiin Mary-Janen kuiskaama asia Mefistolle: Ei, Peter ei siltikään tekisi moista diiliä vaikka MJ pyytäisikin sitä. Ei. Yksinkertaisesti ei. Katso kohta 2…
4. Miksi MJ suostuisi diiliin jossa sekä Peter että MJ kärsisi jokatapauksessa?
5. Missä kohtaa tarkalleen diilissä sanottiin että henkilöllisyys palautuisi salaiseksi ja kaikilta lähtisi muistot jne.
6. Miten helkkarissa Mefisto voi tehdä kaiken tämän? Okei, jos lähdetään siitä selityksestä jonka minä olen hyväksynyt, että Mefisto pystyy muokkaamaan todennäköisyyksiä. Mutta miten helkkarissa hän pystyy muokkaamaan niitä niin paljon? Miksei hän sitten tajonnut isompaa diiliä? Miksi Mefisto ei ole tehnyt tätä temppua ennen? Ja että hän tekee sen vain yhdestä minimaalisesta ja typerästä diilistä?
7. The Flash 127:ssa oli samantyyppinen diili paljon paremmin.
8. Diili on silti tapahtunut vaikka Mefisto muutti vain todennäköisyyksiä.

9. Mistä lähtien Mefisto on kyennyt matkustamaan ajassa? Miksei hän ole käyttänyt tätä voimaa ennen? Eikös tämäkin ole aika suuri voima?

10. Ai, se oli siis vain sattumaa että Harry ilmestyi kuvioihin Mefisto sekoilun jälkeen?

Eräs Kvaakkilainen, Vincent, ehdotti seuraavanlaista ratkaisua, jolla One More Dayn olisi voinut kirjoittaa paremmin:

“Peter kutsuu Lokin paikalle, tältä saamallaan riimulta ja vaati tätä maksamaan velkansa (niille jotka eivät tiedä: Hämis auttoi Lokin tyttären pelastamisessa). Loki parantaa Mayn ja pyyhkii maailman muistista, että Peter on Hämähäkkimies. May herättyään koomasta kärsii amnesiasta eikä myöskään muista. MJ on liian järkyttynyt Mayn vähältäpiti-tilanteesta ja jättää Peterin, koska pelkää oman elämänsä puolesta.
Vähän myöhemmin Harry palaisi kuvioihin samalla selityksellä, kuin nykyäänkin. Joo ei Eisner-palkinnon arvoinnen, mutta voittaisi nykyisen soopan.”

En mene 100% takuuseen mistä Loki saisi semmoiset voimat, mutta onhan hänellä ennenkin ollut siihen keinot. Ja Lokin voimat ovat eri asia kuin Mefiston voimat. Sitä paitsi minä pidin siitä JMS:n Loki tarinasta, ja minua jäi kiinnostamaan mitä sen varalle keksitään. Mefiston voimat ovat liian epäselvät, tai se miten ne toimii. Kun taas Loki käyttää erilaisia apukeinoja, joilla selittyisi hänen voimansa. Lisäksi Loki ei ole paholainen, vaan juonitteleva kaveri, mutta kyse ei olisikaan diilistä, vaan Lokin lupauksesta. Tämä olisi lisäksi avannut uusia tarina mahdollisuuksia. Toki varmaan tässäkin on omat logiikkavirheensä, mutta ne eivät varmasti ole yhtä häiritseviä kuin Mefistodiilissä. Ai niin, ja toki minua hämää hiukan että mites ne Peterin voimat. Ne kun meinaan käsittääkseni lähti samalla kun Peter paranti Mayn. Ainakaan niitä ei tunnu enää olevan.

Itse en jaksa edes koko tätä Mefisto-sotkua noin pikkutarkan analysoivasti ajatella. Itselleni se oli, ja on edelleen, lähinnä isku vasten kasvoja Peterin ja Mary Janen hahmoille, joiden avioliitto oli nimen omaan se yksi mielenkiintoinen asia koko sarjakuvassa viimeiset, mitä, yli kymmenen vuotta. Se suhde juuri erotti Spider-manin kaikista muista kostyymisankareista. Se oli mielenkiintoista. Jos joku haluaa nähdä arvostelun One More Daystä, niin Linkara on tehnyt hyvän, jonka kaikkiin ajatuksiin yhdyn. Arvostelun löydätte täältä.‘

Ghost Rider – Koston henki

Heti alkuun elokuva yrittää voittaa minut puolelleen maailman kamalimmalla ja hölmöimmällä action kohtauksella. Siinä mies hyppää liikkuvasta autosta rotkoon ja ampuu ilmasta käsin. Normaali mies tai nainen luovuttaisi jo tässä kohtaa elokuvaa. Mutta minä olen vahva. Minä kestän. Heti tietenkin käy selväksi, että mistä elokuva on saanut inspiraationsa. Kyse on lyhyestä Ghost RTiders: Heaven’s on fire mini-sarjasta. Ja kun kaikki eivät ole tuota kumminkaan lukeneet, kerrataanpa juoni lyhyesti: Paholainen on tehnyt pojan. Anti-kristuksen, ja sen avulla hän aikoo tulla nuoreksi ja valloittaa maailman. Mikäli hän siis saa pojan käsiinsä. Juoni siis ei tosiaankaan ole mitään Nolania, eikä sen oikeastaan tarvitse ollakaan.

Minulle jäi kuitenkin epäselväksi, että oliko paholaisen nimi ensimmäisessä leffassa Roark? No, oli mikä oli. Alussa selitetään pintapuolisesti edellisen leffan tapahtumat, mikä on minusta hyvä juttu, vaikkei edellisessä elokuvassa mitään tapahtunutkaan. Hämmentävää. Ei mene kauan aikaa, kun leffassa huomaa että Nicolas Cage ei osaa vieläkään…yhtään mitään. Älkää käsittäkö väärin. Minä olen pitänyt joistakin Cagen elokuvista, ja esimerkiksi Lord of war on mestariteos. Mutta ei, hän ei vaan osaa näytellä tai mitään muutakaan. Sitten meille esiterllään elokuvasn pahis. Siis en tarkoita paholaista, joka oli myös edellisessä elokuivassa, vaan sitä jota mätkitään turpaa. Pahis on armoton kovanaama, Carrigan, joka on itseasiassa erittäin tylsä persoona. Joten se siitä.

Sitten pääsemme viimein itse asiaan. Ghost Riderin ilmestyminen paikalle antaa jo vähän osviittaa, että se on tällä kertaa hieman realistisemman näköistä kuin edellisessä osassa, jossa CGI oli aivan luokatonta. Aaveajaja näyttää silti typerältä. Seuraava mihin kiinnitän huomiota on se, että Aavis tappaa. Ei, hän ei pudota konnia vahingossa kirkosta alas niin kuin Batman teki Tim Burtonin Batmanissä, vaan hän nimenomaan tappaa. Tästä minä en pidä. En ehdi tätä kuitenkaan kauan miettiä kun elokuva tarjoaa samanlaisia nopeutustwehosteita kuin ensimmäisessä elokuvassa. Tämä nostaa jälleen aivan hillittömän huvitujksen tunteen. Penance Stare ei ole läheskään yhtä visuaalinen kuin ekassa elokuvassa. Itseasiassa en ole varma onko kyse Penance Stare:sta, vai jostain muusta. Ghost Rider kirjaimellisesti syö luoteja. Hauskaa. Ja sylkee tulta. Siistiä. Jotenkin konnat tuntuvat uskovan Aavikseen turhan helposti, ja muutenkin ovat vähän turhan herkkiä. Elokuvan toimintakohtauksissa keritään nähdä jättimäinen helvetintulesta koostuva sahakone. Se on visuaalisesti hieno, mutta oikeastaan aika hölmö idea. Pahikset tuntuvat muuten hoituvan aivan liian helposti.

Tässä kohtaa on kulunut 41 minuuttia. Ja minua alkaa jo hieman haukotuttaa. Varmasti tämän ajan elokuvasta olisi voinut käyttää jotenkin paremmin. Hahmoista pholainen ja anti-kristus ovat kiinnostavimmat, vaikkakin vähän yksiulotteisia. Blackout taas on pahis, joka on selkeästi parempi kuin Mustasydän ensimmäisessä, ja sitäpaitsi tämän voimien toteutus on paljon parempi. Suorastaan upea.. Lisäksi origin tarina on ihan hyvin tehty, vaikkei olekaan kovin kiinnostava. Hahmo nähdään vasta kun 46min. elokuvasta on kulunut, mikä on harmi. Zarathos hahmo on myös kiinnostava tulkinta. Mutta sitäkin saisi olla enemmän.

Elokuvan vahvuudet alkavat nousta esille, samoin kuin heikkoudet. Elokuva on itseironinen ja hauska. Ei liian vakava, mutta tarpeeksi vakava. Esimerkiksi valtava rituaali kajaaleineen näyttää erittäin typerältä.Ja Johnny Blaze omn sankari myöd ilman Ghost Riderin voimia, Mikä on jees. Mutta eikö Ghost Rider elokuvassa pitäisi olla enemmän Ghost Rideria? Moreau niminen hahmo, joka kuolee ennalta-arvattavasti, jää kinnostamaan. Sitäpaitsi tämän viimeiset sanat ovat mahtavat. Ghost Riderin pyörän pitäisi olla pääasia, mutta Aavis ajaa millä tahansa mikä käteen osuu. Mutta jos olet halunnut nähdä kun paholainen saa turpaansa, niin tässä on juuri se leffa.

Yhteenveto:
Loppujen lopuksi ok. Olen nähnyt huonompiakin sarjakuvaelokuvia, ja elokuvia ylipäätään. Sitäpaitsi jos ottaa oikean asenteen elokuvaan niin se toimii. Se on jopa hauska. Aivan kuten ensimmäinen. Ei kuitenkaan kestäisi kovin montaa katselukertaa, enkä taida palata elokuvaan vähään aikaan. Ei mestariteos, mutta ostamionen ei kaduta.

24 syytä lukea sarjakuvia

1. Koska sarjakuvan tarjonta on nykyään monipuolisempaa kuin elokuva tarjonta.

2. Koska sarjakuvatarjonta on nykyään monipuolisempaa kuin tv:n tarjonta.

3. Koska sarjakuvaharrastus on halvempaa kuin moni muu harrastus.

4. Koska moni elokuva/tv-sarja käsikirjoittaja on nykyään sarjakuvakäsikirjoittaja.

5. Yksinkertaisesti taiteen vuoksi. Sarjakuvat ovat kaunista katsottavaa.

6. Koska sarjakuvien lukeminen voi johtaa keräilyyn mikä on hyvä harrastus.

7. Puhtaasti viihteen vuoksi. Sarjakuvat ovat viihdyttäviä.

8. Sarjakuvista oppii paljon asioita. Kuten esim. supersankari sarjakuvista oppii kaiken tarvittavan fysiikasta.

9. On helpompi käsitellä sarjakuvaelokuvia oikeissa mittasuhteissa, mikäli on lukenut ensin sarjakuvaa.

10. Sarjakuvat ovat helpompi lukuisempia kuin kirjat. Piste.

11. Sarjakuvissa on samat elementit kuin elokuvissa, kirjoissa ja tv-sarjoissa.

12. Et tarvitse välttämättä lukutaitoa lukeaksesi sarjakuvia. Sarjakuva on visuaalinen media.

13. Sarjakuvien lukeminen voi johtaa sarjakuvien piirtämiseen tai kirjoittamiseen.

14.  Voit oppia uuden kielen. Suurimman osan oppimistani kielistä olen oppinut sarjakuvien kautta.

15. Voit kartuttaa jo osaamasi kieltä paremmaksi.

16. Sarjakuva on joissakin asioissa edellä elokuvia ja tv-sarjoja.

17. Alkuteos on aina parempi kuin elokuva.

18. Mikään ei kuluta viikkoa nopeammin, kuin ajatus siitä että keskiviikkona saa lukea laadukasta sarjakuvaa.

19. Kellarinörttien aika on ohi. Megan Fox, Obama ja Jyrki69 tekivät sen selväksi.

20. Sarjakuvia ei tehdä vain lapsille, niitä tehdään myös aikuisille.

21. Keräämällä arvokkaita sarjakuvia, voit rikastua jonakin päivänä.

22. Sarjakuvat ovat nyt parhaimmillaan.

23. On helpompaa hankkia lempisarjakuvasi, kuin lempikirjasi.

24. Watchmen.

Sarjakuva-aiheisia lahjavinkkejä

Onko joulu jo ovella, mutta lahjoja ei ole vielä ostettu? Vai oletko vain ostamassa synttärilahjaa jollekulle ja mitään ideoita ei ole? Ei hätää. Käyn yksi kerrallaan läpi jokaisen perheenjäsenen, ja mitä heille voi suositella ostettavaksi lahjaksi.

Äidille

Äidille on aina hankalaa ostaa lahjaa. Etenkin jos olet mies. Mutta mitäs jos mennäänkin tänä vuonna riskillä ja ostetaan jotain mitä hän ei ainakaan osaa odottaa? Koska äitisi on nainen, minkä varmasti tiesitkin, häntä varmasti kiinnostavat muiden naisten elämäntavat. Siispä on syytä laita Marjanne Satrapin Persepolis 1 ja 2 tai elokuva lahjapakettiin. Ja kun äitisi on kuitenkin pohdiskeleva luonne, niin Marc-Antoine Mathieun Jumala itse on oiva. Huumorin ja pariskuntien ystävänä äitisi saattaa myös tykätä Bob Fingermanin From The Ashes sarjasta. Äitisi on fiksu ihminen, joten häntä kiinnostaa varmasti Alice in Sunderland.  John Cleesen / Kim Johnsonin Superman: True Brit tarjoaa komeat naurut perheen äidille. KokoelmallinenWinsor McCayn Pikku Nemo Höyhensaarilla sarjakuvaa tuottaa iloa niin äidille kuin perheen pienimmille.

Isälle

Perheenpäälle on helppo valita lahja. Jos isäsi on kiinnostunut historiasta, niin Maus ja Hiroshiman poika ovat ehdoton ykkönen. Jos taas isäsi on kiinnostunut hurtista huumorista, niin Fingerpori taiCowboy Henk. Tai sitten loogisesti päättelevälle isällesi voisi sopia Logicomics. Vanhemmalle isälle voi suositella myös Daniel Glovesin Wilson teosta. Vanhana rokkijäbänä isäsi saattaa myös ymmärtää 20th Century boysin päälle. Vanhana nostalgikkona isääsi voi hyvinkin kiinnostaa myösWatchmen (Vartijat) ja The Dark Knight returns (Yön Ritari) tai Batman: Year One (Batman: Ensimmäinen vuosi), joista jälkimmäisestä on myös animaatioelokuva. Vanhoista hyvistä ajoista haaveilevalle film noiriin viehättyneelle isällesi sopii erittäin hyvin myös Blacksad. Kapinallinen ja rohkea isäsi saa jälleen tekosyyn pukeutua viittaan ja naamioon lukiessaan Alan Mooren V niin kuin Verikoston tai katsoessa elokuvan.

Pikkusisko

Pikkusiskolle pitää tietenkin tarjota voimakkaita naishahmoja jo nuorena, ja tähän sopiva on Sillage. Hamstereista kiinnostuneille pikkusiskoille Hamsteripäiväkirjat. Vähän vanhemmille Gunmm sarja joka saattaa kiinnostaa myös perheen poikiakin. W.I.T.C.H. Aikakirjat on myös mahtava ehdotus nuorille neideille. Ann Nocentin Daredevilit voivat kuulostaa poikien makuun sopivammalta, mutta niissä on paljon nuoria neitejä kiinnostavia hahmoja ja tarinoita.  Neil Gaimanin Coraline nostaa sopivasti niskavillat ylös perheen pikku prinsessalla. Stuff Of Legend tarjoaa samaa mitä Coralinekin.

Pikkuveli

Ultimate Spider-Man tradet sopivat hyvin sarjakuvia vasta harrastamaan ryhtyneille nuorille miehille. Kuten myös Jim Starlinin Ikuisuus trilogia.  Scott Pilgrimm sopii sekä tytöille että pojille. Sivistävää, mutta kuitenkin hauskaa lukemistoa nuorille miehille tarjoaa kokoelmallinen Will Eisnerin  The Spiritsarjakuvaa, joka saattaa kiinnostaa myös perheen isääkin. Kovaa menoa ja katsauksen koko Marvel Universumiin tarjoaa Marvels, ja samaa DC Universumista tarjoaa Kingdom Come (Valtakunta ja voima) ja Crisis on Infinite Earths. Grant Morrisonin All-stars Superman ja Mark Millarin The Flashtuotanto tarjoavat loistavan paketin hyvää ja hauskaa supersankariviihdettä nuorelle miehelle. Doug Moenchin Batman & Dracula trilogia taas tarjoaa kauhua perheen pienimmillekin sopivaksi.

Paholaisen Morsian

Soundi lehteen sarjakuvia piirtäneen Juho Juntusen valokuvia käyttävä sarjakuva herätti ilmestyessään hämmästelyä mediassa. Eikä vähiten siksi että siinä käytetään kuvia suomalaisista julkkiksista. Juho Juntunen on paremmin tunnettu piirtäjänä, ja hän on myös parempi siinä. Ja hänen olisi pitänyt viedä kameransa paikalliseen Cash-Storeen heti saatuaan sen, eikä edes kuvitella luovansa sen avulla sarjakuvia. Tai edes tätä yhtä sarjakuvaa. Selitän nyt miksi olen tätä mieltä.

Ensinnäkin. Käydäänpä teoksen juoni läpi. Paholaisen morsian kertoo pärinäpoika Taiston ja suhinasussu Päivikin romanssista. Lempi roihahtaa, kun Tuska MC -moottoripyöräkerholainen Taisto pelastaa strippari Päivikin raiskaajien kynsistä. Pulisonkiposkinen bikeri saa kuitenkin huomata, että rakkauden baana on kotimaista moottoriväylää kivikkoisempi paahtaa, sillä itse Saatana palvojineen on saman vosun perässä. Taisto ja Päivikki joutuvat veriseen ja visvaiseen seikkailuun, jossa mukana on zombeja, sekopäisiä hihhulimotoristeja ja muita outoja ilmestyksiä.

Koska kyseessä on valokuvattu sarjakuva, käytän valokuvissa esiintyvistä henkilöistä nimitystä näyttelijät. No, nyt kun tuo on selvä, tehdäänpä vielä selväksi että näyttelijät ovat huonoja. He saattavat näytellä jossakin muussa jutussa hyvin, mutta tässä ne ovat huonoja. Eikä heiltä vaadita kuin että he poseeraisivat tai pikemminkin ilmeilisivät kameralle kuvattaessa. Ilmeistä puheenollen, mielestani Jussi Lampi ylinäyttelee ja vääntelee liikaa naamaa hänen kohtauksissaan. Toinen pahin ylinäyttelijä on Reetta Weidich. Hannu Soini taas tuntuu muuten vaan aivan pöljältä, ja valtaa aivan liikaa tilaa itselleen alusta. Muita huonoja näyttelijävalibntoja ovat uhrin roolissa oleva Emilia, äidin roolissa oleva Ninja ja Mari.

Listaa voisi jatkaa varmasti loputtomiin, mutta ainoastaan nuo erottuvat joukosta ja pistävät silmään pahasti. Ainoa todella edukseen erottuva on Taiston roolia näyttelevä Pasi Kuosa, josta irtoaa hupia joka kohtauksessa. A-P Rakkolainen on myös kaikessa omituisuudessaan hauska. Tuomari Nurmion ja Jouni Hynysen roolivalinnat ovat täysosuma. Hanoi Rocks fanina minua miellyttää tietyllä tapaa Miken ja Andyn osallistuminen.

Taustalla olevat lavasteet ovat sopivan spontaanisti ja hyvin rakennettuja. Mutta puvustus on etenkin alussa karmean epäsuhtaista ja sen eteen olisi voinut nähdä vähän enemmän vaivaa. Alkukohtauksen rajaukset, kuvaukset, niiden sopiminen asetteluun ja ruutukuljetukset ovat hätiköityjä. Verellä täytetyt kohtaukset näyttävät sekavilta ja hölmöiltä. Kirjasta saa vaikutelman että tarinaa on kirjoitettu sitä mukaa kuin kuvia on otettu. Lukujakauksen puuttuminen inhottaa, ja päiväkirjat ovat ärsyttäviä (mikä lienee tarkoitus) ja turhia.

Kaiken sotkun keskeltä löytyy ristiriitaisia ajatuksia (nauraako vai itkeäkö) herättävä viittaus Grease elokuvasta tutun “You’re the one that i want” kappaleen suomalaisen version musiikkivideoon. Asiallista olisi ollut liittää kappale soundtrackiin. Kyllä, tälläkin sarjakuvalla on soundtrack. Se ei ole aivan The Crowlle tehdyn Fear and Bullets soundtrackin veroinen, mutta on hyvin jäsennetty ja aseteltu kohtauksiin. Se tosin olisi voinut olla parempi kokonaan omana, yhden artistin tai bändin tekemä, kuten oli Fear and Bullets.

Kokonaisuudessaan tämä sarjakuva on helposti tuomittavissa juntiksi ja typeräksi teokseksi, mutta ehkä tämän on tarkoituskin olla huono. Ehkä tämän on tarkoituskin olla typerä.  Ehkä tämä on sisäpiiri vitsi jota minä en ymmärrä, ja joka on minusta vastenmielisin teos mitä olen tällä sivulla arvostellu, mutta jollekin toiselle se on kultaakin arvokkaampaa. Mutta minusta se on kuitenkin ruma ja oksettava ja kuten nuoriso sanoisi, vammainen.

Supersankarit: Pakollinen oppimäärä

Minulta kysytään hyvin usein Internetin eri sivustoilla, että mistä supersankareiden lukeminen pitäisi aloittaa. Suora vastaus kysymykseen on minun näkökulmastani se, että mitään varsinaista aloituspistettä ei ole. Minusta suositeltavin tapa on vain ottaa mieleisensä hahmo ja käyttää Wikipediaa selvittääkseen tämän syntytarinat ja sen jälkeen lukea mieleiseltä vaikuttavat tarinat Wikipediasta poimien. Myös suosituksia pitkin internettiä voi seurata. Internetissä on paljon englanninkielisiä sivustoja jotka listaavat hyvää supersankari tavaraa. Lisäksi on Linkara, joka on tehnyt usein hyviä suosituksia. Mutta tästä huolimatta mahdollinen harrastus ei etene kiinnostusta korkeammaksi.

Lisäksi tunnen ihmisiä joilla on huonompi kuva supersankarisarjakuvista kuin antavat ymmärtää tai uskovat että heillä on. Monet perustavat kaiken tietonsa supersankari sarjakuvista niistä tehtyihin elokuviin. Heidän sivistyksensä koskien alaa on ala-arvoista. Jotta ylipäätään aiheesta voisi keskustella, on tämän toisen osapuolen tunnettava edes yleis-sivistykseen kuuluvat teokset.

Niinpä, hyvät lukijani, naiset ja herrat. Tässä se nyt sitten tulee. 50 supersankariaiheista tuotantoa, joiden lukeminen kuuluu pakolliseen oppimäärään, sekä laadullisesti että sivistyksen puolesta. Lista sisältää niin tekiöiden juoksuja kuin yksittäisiä teoksia, ja ne tulee lukea kokonaisuudessaan. Lista käsittää siis ainoastaan supersankari sarjakuvia, ei muita. 

Alan Moore: Watchmen

Frank Miller: Yön Ritari / Batman: Ensimmäinen vuosi

Kurt Busiek: Marvels

Frank Miller: Koko Daredevil tuotanto

Alan Moore: Swamp Thing

Brian Michael Bendis: The New Avengers

Garth Ennis: The Punisher

Grant Morrison: All-stars Superman

Mark Waid: Kingdom Come

Mark Millar: Kick-Ass

Alan Moore: DC-sankarit tekijänä Alan Moore

Grant Morrisonin koko Batman tuotanto

Mark Millar: Civil War

Warren Ellis: Planetary

Marv Wolfman: Crisis on Infinite Earths

John Byrnen koko Teräsmies tuotanto

Geoff Johnsin koko Vihreä Lyhty tuotanto

Neil Gaiman: The Books of Magic

Stan Leen koko Marvel tuotanto

Fabian Nicieza: Cable & Deadpool

Grant Morrison: New X-Men

Alan Grant: Lobo

Peter Laird/Kevin Eastman: Teenage Mutant Ninja Turtles

Howard Mackie: Ghost Rider

David Michelinie / Bob Layton: Iron Man: Demon in a Bottle

Jim Shooter: Secret Wars

Jim Starlin: Ikuisuus trilogia

Brian Azarello: The Joker

Brad Meltzer: Identity Crisis

Geoff Johns: Infinite Crisis

Grant Morrison: Final Crisis

Brian Azzarello: Lex Luthor: Man of Steel

Alan Moore: V niin kuin Verikosto

J. Michael Straczynski: Supreme Power

Alan Moore: Promethea

Mark Millar: Wanted

Mark Millar: The Flash

Mark Millar: Superman: Red Son

Mark Millar: The Ultimates

Kurt Busiek / Fabian Nicieza: Trinity

Doug Moench: Batman & Dracula

John Cleese / Kim Johnson: Superman: True Brit

Keith Giffen / J. M. DeMatteis: Justice League International

Mark Waid / Brian Augustyn: Justice League of America: Year One

Ann Nocenti: Daredevil

Ann Nocenti: Longshot

Dwayne McDuffie/ Gregory Wright: Deathlok

J. Michael Straczynski: Thor

Dan Jurgens: Thor

Bill Jemas/Joe Quesada/Paul Jenkins: Wolverine: Origin

Mikä sitten sarjakuva elokuvissa on vikana?

Muistan vuosia sitten eräässä peli-lehdessä olleen käsittelyssä aihe “Mitä konsolipeli elokuvissa on vikana?”.  Syyt olivat yllättävän tuttuja, samat ongelmat ilmenivät myös sarjakuva elokuvissa. Pureudun aiheeseen samalla tavalla yksi osa-alue kerrallaan, jotta näette, että mikä osa-alueissa oikeastaan mättää ja mikä ei.

Musiikki

Tämä on itseasiassa hyvin yleinen ongelma mielestäni. Hyvin monen sarjakuvaelokuvan musiikki ei mielestäni vastaa sitä mielikuvaa, mitä kyseiset sarjakuvat herättävät. Näistä yksi  esimerkki on Kick-Ass elokuva, jossa musiikki oli mielestäni täysin päinvastaista kuin sarjakuvan henkeen kuuluu. Erityisesti näistä kiinnitin huomiota elokuvan teemakappaleeseen, Mikan Kick-Ass. Kappale ei yksinkertaisesti edusta sitä maailmaa johon elokuva sijoittuu, vaan maailmaa johon ylisöpöt ja viattomat teinikomediat sijoittuvat.  Prodigyn Omen on ylikäytetty kappale, eikä myöskään vastaa tunnelmaa, jota sarjakuva edustaa.  Oikeastaan ainoastaan “(Banana Splits) Tra La La Song” ja “Bad Reputation” sopivat elokuvaan ollenkaan. Sama ongelma esiintyy myös semmoisissa elokuvissa kuten Blade elokuvissa, Elektra, Herrasmiesliiga ja  Spider-Man elokuvat. On hämmästyttävää, miten tässä voidaan yhä epäonnistua, vaikka on Tim Burtonin Batmanien, Watchmenin ja Superman elokuvien  kaltaisia onnistumisia. Sitten on olemasssa pieniä onnistumisia kuten Daredevil, Iron Man, Thor ja  Scott Pilgrim. Itseä kuuntelen hyvin paljon elokuvien soundtrackkejä. Niistä pääsee mukavasti elokuvien tunnelmaan. Ehkä kaikkien aikojen eniten minulla kuuntelussa olevat soundtrackit ylipäätään ovat Watchmenin, Scott Pilgrim, Superman ja  Iron Man. Musiikilla ei ole elokuvassa ehkä niin paljon minulle väliä, mutta soundtrackeinä kyllä. Mutta esimerkiksi Scott Pilgrimmin tapauksessa musiikilla on suuri osa elokuvan juonessa ja kokonaisuudessa, ja sen laadun tulee olla korkea ja kappaleiden mielenkiintoisia.

Tarina

Elokuvien tarinoiden tasot vaihtelevat järkyttävästi. Suurin syy epäonnistumiseen on, että elokuvien sisältö pursuu yli. Tavaraa on yksinkertaisesti liikaa yhteen elokuvaan. Näistä parhaimpia esimerkkejä ovat X-Men Origins: Wolverine, Spider-Man 3, Batman & Robin, Vihreä Lyhty, Transformers 2, TMNT ja  Superman Returns. Näissä elokuvissa ei keskitytä yhteen tarinaan kerralla, vaan yritetään tunkea mahdollisimman monta tarinaa samaan elokuvaan, jotta saadaan mahdollisimman moni tyytyväiseksi. Kuitenkin on selvää, että näin tuotetaan vain ja ainoastaan huonoja tarinoita. Yksi tarina per elokuva. Se tulisi olla elokuvatekijöiden iskulause. Tarinoiltaan onnistuneita elokuvia ovat Batman Begins, Yön Ritari, useimmat yhteen sarjakuvanovelliin perustuvat elokuvat, Turtles Forever, Batman: Under The Red Hood, Superman 2, Batman Returns ja Thor.

Uskollisuus

Uskollisuus sarjakuvaan on äärimmäisen tärkeää. Sarjakuvan luonne on se mikä se on, eikä siihen kuulu tietyt asiat (Kick-Ass). Ainoa mitä uskollisuus ei saa häiritä, on tarina. Tämäkin ainoastaan tapauksessa, jossa on kyse pidemmän historian omaavasta sarjakuvasta (Batman Begins). On myös huijausta elokuva yleisöä kohtaan, että myydään elokuvaa suositun tai arvostetun sarjakuvan nimellä. Jos on päätetty tehdä elokuva Kapteeni Amerikasta, silloin ei tehdä elokuvaa Batmanistä. Esimerkkejä todella huonoista alkuperäisteokselle epäuskollisista ovat Batman & Robin, Kick-Ass, From Hell, Catwoman, Howard the Duck, Judge Dredd ja  Son of The Mask. Uskollisuus alkuteokselle mielestäni edellyttää myös, että ei tehdä jatko-osaa, mikäli alkuteokselle ei sitä ole. Tai ei ainakaan sellaisenaan. Esimerkiksi The Crow sarjakuvalle tehtiin yksi jatko-osa, ja elokuvalle on tehty 3 jatko-osaa. Pysyäkseen uskollisina alkuteoksille, elokuvatekijöiden tulisikin keskittyä täysin sarjakuvanovellien filmatisointiin, koska niissä on ollut pienempi riski epäonnistua, ja uskollisuudesta on menty takuuseen lähes poikeuksetta.

Hahmot/maailma

Sarjakuvaelokuvissa, kuten monissa muissakin elokuvissa, usein unohdetaan kokonaan itse hahmot ja maailma jossa he ovat. Pitkistä sarjakuvasarjoista tehdyissä elokuvissa, joissa itse tarinalle varattua aikaa on vain 1-4 tuntia, olisi tärkeää ottaa huomioon hahmojen luonteet ja käyttää niitä hyväkseen elokuvassa. Hahmot eivät saa myöskään olla onttoja kertakäyttövälineitä, joita vain esitellään fanien toiveesta. Myös maailmaa, jossa hahmot ovat, on syytä esitellä. Jos tarinan keskiö on Atlantis, on täysin luonnollista että Atlantiksen taustoja ja historiaa esitellään. Hyvin oman maailmansa esitteleviä elokuvia ovat Superman 1-2, Batman,  Batman Returns, Watchmen ja V niin kuin Verikosto.